Monday 29 December 2014

Joulu, talvi ja se tärkein. Onan rtg kuvat! Laske itse kuinka monta :)

Joulu 2014 vietetty. Meillä oli aattona yhteensä  kuusi koiraa pyörimässä ja muutamalla uroksella ei ihan kemiat menneet yhteen. Onneksi on portteja huoneitten oviaukoissa, että saadaan jäähylle, jos on tarvetta.


Muutamia kuvia, kun ei kiinnostanut joulusiivous ;) Yleensä silloin on helppo keksiä jotain muuta tekemistä, kun pitäisi tarttua imurin varteen ;)





Jouluaattona Ona jaksoi päivystää lahjojen edessä koko illan.


Suomen Turku julisti joulurauhan, siellä oltiin kuuntelemassa monen muun kanssa.


Tassupiparit tuli leivottua, kiitos lahjan antajalle :)


Alfa oli viettämässä joulua ja nautti lauman seurasta.


Lahjapaketista tuli se niin kauan kaivattu kamera! Kiitos ihanalle miehelleni <3

Lunta ja pakkasta saatiin vihdoinkin !







29.12.2014 menimme Raision Vettoriin Jenniä tapaamaan. 





Ihana masu <3 maito baari on jo hyvässä mallissa.




Tässä Onan rtg kuvat. Saatteko laskettua kuinka monta? Paupeleita odotetaan niin kovasti , saisi jo syntyä! En malta odottaa, millaisia ihanuuksia Urho ja Ona ovat saaneet aikaiseksi!



Tuesday 9 December 2014

Pentuja tulossa ja kuulumiset Voittaja-näyttelyistä


Onan kanssa käytiin ultrassa ja ainakin 5 pentua näkyi.
Pennut olivat 08.12.-14 lääkärin mielestä kooltaan +4 tai 5 viikkoa vanhoja. Astutus on onnistunut silloin 
Pyhäinpäivänä kun tapasimme Urhon. Pähkäiltävää meillä on, kun mietimme Uuden Vuoden suunnittelua.Tellu pitäisi viedä kauas paukuista ja ilotulituksista saariston rauhaan. Itse en haluaisi lähteä  siirtämään Onaa pois kotoa, kun on viimeiset tiineyspäivät käsillä.
Tästä pentueesta tulee meidän toinen pentue, kun ensimmäinen pentue siirtyy kennelnimen alle.Odottelemme  Parsonyhdistykseltä hyväksyntää haltija lisäykseen, että saamme nimi asiat eteenpäin.
Päivittelen tänne blogiin Onan kuulumisia ja vatsan pyöristymisen edistymistä.
Rtg otetaan ennen synnyttämistä, että tiedämme montako pentua sieltä masusta pitäisi tulla ulos.




   Seuraavaksi näyttely kuulumisia Helsingin Messukeskuksesta 06.12 - 07.12.2014.                              
  
   Helsinki Winner ,tuomarina Pia Lundbeg ,Ruotsi
   Aarreglatt oli NUO ERI NUK 1 SA 
   Adalminaslippery oli NUO ERI 1 NUK1

  Voittaja-näyttely, tuomarina Eeva Rautala, Suomi
  Aarreglatt oli NUO ERI NUK 2 SA
  Adalminaslippery oli NUO ERI NUK 1

  Tämä oli Adan ja Aarteen ensimmäinen Voittaja-näyttely reissu. Hippasen itseänikin jännitti, että kuinka 
  tullaan pärjäämään näin isossa näyttelyssä. Hyvin onneksi pärjättiin, vaikka ei ylletty sijoille pu/pn
  loppukilpailussa. Meillä oli Tiia Virtanen esittämässä Aarretta lauantaina ja sunnuntaina osaksi.
  Hauskaa oli ja kiva, kun hyvillä kameroilla varustetut parson ihmiset laittoivat kuvia jakoon.
  Kiitos Leena Mäkelä ,Henna Perälä ja Toni Lund hienoista kuvista. Ne huonot kuvat on omalla 
  kännykällä otettuja, mutta ehkä joskus saadaan se parempi kamera. ( Joulupukkia odotellessa )




























Thursday 20 November 2014

Ollaanko vai eikö olla?

Ollaanko vai eikö olla? Tuota kysymystä tulee mietittyä useampana päivänä. Pyhäinpäivänä ajelimme Tottijärvelle tapaamaan Urhoa eli Gladiator of Jack and co. urosta. Oli aika astuttaa Ona.
Onan viimeiset pennut ovat toivottavasti tulossa. Edellisestä pentueesta meille jäi Aarre ja Ada, mutta nyt olisi tarkoitus pystyä luopumaan kaikista pennuista :)
Astuttaminen sinänsä oli nopea juttu. Ona ja Urho olivat kerenneet olla yhdessä n. 10 min, kun homma oli jo käynnissä. Jos Ona on nyt tiineänä, on meille syntymässä pentue viikolla 1 heti Uuden Vuoden jälkeen. Luovutus tulee olemaan siellä hiihtoloman aikoihin viikolla 8-9. Tämä ajankohta tuo mieleen muistoja <3
Meidän ensimmäinen Parsoni Tellu haettiin meille hiihtolomaviikon päätteeksi, muistan sen kuin eilisen päivän <3 Tellu täyttää 12 vuotta 16.12.2014. Sydänlääkitys on aloitettu, mutta hyvältä näyttää Tellun olotila tällähetkellä :)


Ona äityli ja vanha Tammi




Ona puussa, kukkuu

Ona on ollut aivan loistava äityli Aarteelle ja Adalle. Hoitanut , opettanut ja leikkinyt niiden kanssa ihan koko ajan. Aarre ja Ada ovat varmaan perineet Onalta tämän ihanan luonteen ja rautaiset hermot. Aarre ja Ada ovat myös pärjänneet näyttelyissä oikein hyvin. 
Kettuluolastoa olemme myös käyneet harjoittelemassa ja hyvin näyttää sekin sujuvan.
Ona äityli näytti Aarteelle mallia yhdessä luolaharjoituksessa. Oli ihana katsoa vierestä, kun asiat menee niinkuin luonnossakin, emo opettaa pentujaan.



Seuraavaksi esittelemme Onan sulhasen kuvan kera.
Gladiator of Jack and co eli Urho
Tämä herra harrastaa agilityä ja on siihen kuulemma ihan koukussa ;)
Luonteeltaan Urho on iloinen, reipas ja sosiaalinen.





Ensimmäinen Jyväskylän näyttely tuli myös koettua. Tarkoitus oli mennä vasta Voittaja näyttelyyn, mutta päädyimme kuitenkin ajelemaan Raisio-Jyväskylä-Raisio edestakas samana päivänä. (Hullun touhua)
Jyväskylässä oli kansainvälinen näyttely ja tuomarina Harri Lehkonen. Halusin kokeilla miten Aarre pärjää muissa piireissä. Etelä- Suomen näyttelyissä monesti samoja koiria kehässä. 
Hienostihan tuo meidän Aarre maggara sielläkin pärjäsi :) NUO ERI NUK 1 SA SERTI CACIBI VSP. 
Meillä oli meidän Aarteen suosikki handleri viemässä Aarteen kehään, Tiia Virtanen. Itse sain jännittää kehän reunalla. Ensimmäinen Cacibi saatiin Aarteelle.
Itse vein Adan kehään, mutta jälkijuoksut tekivät liikkeet huonoksi, Ada oli kankea ja tuomarin mieleen sen pari senttiä liian kookas. Ada oli NUO EH NUK 2 , mutta Adallakin on jo kaksi sertiä ja odotellaan, että täyttää sen kaksi vuotta.







Tässä kuvassa Aarre tekee arvatkaa mitä? No nukkuu seisaaltaan! Totes, kun en sitä päästänyt leikkimään, niin otetaan väli tirsat :)) Ai mitkä hermot? Onkohan sellaisia ollenkaan;)



Ada sai Jyväskylän näyttelystä palkinnoksi uudet valjaat :)

Jyväskylä on nyt koettu ja kokeiltu. Oli mukavaa nähdä tuttuja parson ihmisiä ja tutustua uusiin.
Voittaja näyttelyyn olemme menossa Aarteen ja Adan kanssa molempina päivinä. Siellä nähdään!

 Mukavaa pikkujoulun odotusta Teille kaikille :)


Wednesday 10 September 2014

Kesä mennyt on ja syksy saapuu

Hei pitkästä aikaa. Taas on yksi kesä takana ja joka vuosi ne menee aina vaan nopeammin. Kesä meni saaristossa lomaillen ja näyttelyitä kierrellen. Itse viihdyin paljon myös golfkentillä  pelaamassa ja kilpailemassa.
Suomessa järjestettiin Maailman Voittajanäyttely 2014 ja ohessa iso terrierinäyttely.
World Terrier Show pidettiin Hakunilan urheilupuistossa, Vantaalla. Siihen osallistui 86 parsonia. Meidän Aarre oli sijoitukseltaan Juk 4 ja Ada oli Eri 4. Näyttelypäivä oli helteinen ja siellä pörräsi kiukkusia ampiaisia.  
FCI World Dog Show 2014 näyttelyyn reissasimme Aarteen kanssa bussilla. Matka meni hienosti ja Aarre otti lunkisti matkustamisen, vaikka oltiin ensimmäistä kertaa bussissa. Suurimman osan matkasta Aarre nukkui tyytyväisenä. Samalla reissulla kävimme moikkaamassa siskoni hevosta. Se olikin taas kokemus sinänsä. Aarre haukkui ja hevoset katselivat, että voi hyvää päivää noita pikku koiria, kun viitsivät pitää meteliä ;)
WDS viikko oli tosi kuuma ja varmaan matkustaminen ja uusien kokemusten saaminen väsytti Aarteen. 
Aarteen elämän ensimmäinen EH tuli komeasti WDS näyttelystä. ( Lue, että meni todella huonosti! ) Opittiin taas jotain, pienelle koiralle riittää yksi näyttely per/ viikko.
Latailin kuvia meidän kesästä ja näyttelyistä ja niitä onkin aikas paljon.


Keistiössä on iso sisäjärvi, minne ajoimme veneellä montakertaa uimaan. Järvessä ei ollut sinilevää.













Tällaiselta näytti välillä meidän rannassa, kun levälautta saapui Keistiön rannoille.



Helsinki 27.07.2014 Tuomari Hanne Laine-Jensen, Tanska



Aarre oli ROP, mutta Ada sai JUN EH, JUK1

FCI World Dog Show

Linja-autossa on tunnelmaa...

No en jaksa päivystää, parempi nukkua. Matkalla WDS :ään

Tässä Kaarna, mikä tuli haukuttua Aarteen toimesta.



Aarre WDS näyttelyssä.

Maailman näyttelyn kuvat ovat Leena Mäkelän kansioissa, eli niitä ei tässä nähdä.

Raisio 16.08.2014 Tuomari Mannucci Massimiliano, Italia



Kaksi ylimmäistä kuvaa on Marko Tuliniemen ottamia.Hienot kuvat.




Sisarukset Raision palkintojen kera.

Seuraavaksi kohti Tallinnaa. Laivalla meillä oli lemmikkihytit molempiin suuntiin. Emme ottaneet autoa tälläkertaa mukaan. Ehkä oli viimeinen näyttelyreissu ilman autoa. Huh, mitä kantamista, kun piti ostaa jotain tuliaisiakin ;) Aina sitä oppii jotain uutta.

Ensimmäinen näyttelypäivä. Itse olin kipeä ja Aarteelle oli myös tulossa yskä.
Tämä oli se huonompi päivä. Ei tullut sitä viimeistä sertiä Aarteelle, mitä lähdettiin hakemaan .Ada oli reipas ja oli PN 3. Aarre ei jaksanut kulkea kehässä reippaasti.



Upeat maisemat!

Kävimme Raatihuoneen torilla koirien kanssa etsimässä kivaa ravintolaa. Onneksi saimme ottaa koirat sisälle ravintolaan , tuli meinaan ihan hirveä ukkonen ja vesisade.

Sisarukset nukkuivat tyytyväisenä.


Sunnuntaina Tiia Virtanen tuli hoitamaan Aarteen kehän ja sieltä se viimeinen tarvittava serti tuli! Adalmina oli taas PN 3


Ryhmäkehät alkoivat. Mekin olemme, tuolla jossain.


Kotimatkalla sai levätä hytissä kera uusien ruusukkeiden.


Aarre on nyt virallisesti Eesti Junior mv


Muutama kuva hotellin kahvilasta, missä odottelimme sateen loppumista Adan ja Aarteen kanssa.






Porvoo 13.09.2014 Tuomari  Carlos Saevich,  Argentiina

Uskomattoman upea päivä! Staran ja Marja-Leenan kanssa voittaja poseeraukset.



Adalle ensimmäinen serti ja Aarre oli lisäksi Junior ROP



Hyvinkää 21.09.2014 Tuomari Pablaka Inese, Latvia


Jälleen kerran päästiin roppikehään Staran kanssa. 

Voi että tämä tyttö osaa yllättää! Toinen serti napsahti Adalle :))


Nyt taidetaan pitää taukoa näyttelyistä ja seuraavaksi suuntaamme Voittaja näyttelyihin.
Kesä 2014 on nyt ohi ja syksy on alkanut. Täytyy olla enemmän kuin tyytyväinen meidän laumaan! Olen ylpeä ja onnellinen kasvattaja, meillä on huippu hienot koirat <3

Vielä muutama kuva vuosi sitten ja nyt.